PROLOGI

Tämä blogi on käsikirja paniikki- ja ahdistushäiriöistä kärsiville. Toivottavasti se auttaa paniikkihäiriöistä kärsiviä, mutta eritoten tavoitteena on, että siitä on apua paniikkihäiriöistä kärsivien läheisille ymmärtämään, millaista eläminen päivittäisen ahdistuksen ja siitä johtuvan masennuksen kanssa on. Mikäli se epäonnistuu näissä tavoitteissa, niin luultavasti se on ainakin auttanut kirjoittajaansa käsittelemään omia pelkotilojaan.

ENSIMMÄINEN OPETUS

            ”Nyt sun pitää vaan rauhottua ja vetää syvään henkeä.”

Kotini on linnani. Ihminen, jolle on olemassa hyvin rajattu paikka miellyttäviä paikkoja, ymmärtää tämän sanonnan sanoman. Oma koti, psykologin nojatuoli, läheisen leikkikentän keinu. Niiden löytäminen on mittaamattoman arvokasta.

Auton vauhti ei vaikuta etäisyydestä yhtä nopealta, kuin itse ajaessa. Olen huomannut tämän istuskellessani mäen päällä moottoritien varrella, josta näkee tulevat autot molemmista suunnista noin kilometrin päähän. Saatan istua öisin siinä paikassa pitkiäkin aikoja, ja antaa ajatuksen juosta täysin vapaasti. Yleensä sen katkaisee vain satunnaisesti ohi ajava auto.

Pelko on luonnollinen, todellisen ulkoisen vaaran esiintyessä havaittava tunne, jonka tarkoituksena on suojella tuntijaansa. Paniikki on reaktio, joka käynnistyy toivottomalta tuntuvan pelkotilan edessä. Vaikka pelko ja paniikki ovat tunnetiloja, ovat ihmiskehon reaktiot niihin fyysisiä; sydän pumppaa verta voimakkaammin, veri kohdistuu jalkoihin ja käsiin, ja aistit sumenevat. Ihmiskeho on valmis taistelemaan. Hyperventilaatiossa on turha vetää syvään henkeä.

Mikä on hyvä asia, jos sinua osoitetaan aseella, tai kohtaat karhun. Huono asia, mikäli katsot televisiota, tai istut bussissa. Paniikkihäiriöstä kärsivä ei osaa aina erottaa näitä tilanteita, mistä seuraa kaksi luonnollista reaktiota: ahdistus seuraavasta kerrasta, ja masennus sitä seuraavasta.

Paniikissa henkilön aivot pyrkivät rationalisoimaan paniikin syitä sekä seurauksia. Paniikkihäiriö on kuitenkin nimensä mukaisesti häiriö; paniikin aiheuttama syy ei ole aivoille rationalisoitavissa. Kehotus rauhoittumaan paniikissa on yhtä arvokas neuvo kuin kehotus hukkuvalle hengittämään.

Seuraava on intuitiivisesti haastava ymmärtää, mutta yritän parhaani: paniikkihäiriöinen on suuren osan ajasta ahdistunut seuraavasta paniikkihäiriöstä. Ahdistus on vesihana, joka valuttaa vettä hitaasti lasiin. Kun lasi on pintaan asti täynnä, ja pintajännite rikkoutuu, valuu vesi yli laitojen. Paniikkikohtaus alkaa vasemman käden puutumisella ja sydämen lyöntien tihenemisellä, jonka jälkeen jaloista lähtee hitaasti tunto, ja silmissä sumenee. Tässä vaiheessa aivot eivät kuitenkaan havaitse ulkoista vaaraa, joten vaaran on oltava sisäinen. Minun tapauksessa se on pelko sydänkohtauksesta, johon kaikki oireetkin viittaavat. Hiljalleen aivot kuitenkin pystyvät prosessoimaan tilanteen, ja havaitsevat, ettei vaaratilannetta ole. Fysiologiset oireet kuitenkin jatkuvat vielä tovin, koska keho reagoi viiveellä aivojen käskyihin rauhoittua.

Vartin jälkeen lasi on kaatunut, ja täysin tyhjä. Hana kuitenkin valuttaa edelleen, ja lasi alkaa hiljalleen täyttyä taas.

Paniikkikohtauksessa paniikkihäiriöisen auttaminen on turhaa, koska lataus on kuin katapultti, ja kun sitä on lähtenyt virittämään, se pongahtaa, halusi sitä tai ei. Korkeintaan laukauksen voimakkuutta voi onnistua säätelemään. Tärkeämpää onkin keskustella kohtauksesta jälkeenpäin. Jokainen paniikkikohtaus on tietyllä tapaa ainutlaatuinen, ja vaikka sen kärsijä ei sen aiheuttajia pysty itse järkeistämään, voi sen purkamisessa onnistua läheisen avustuksella. Tärkeämpää, kuin kysyä, mikä sen aiheutti, on kysyä, mitä siinä oli erilaista. Mitä enemmän kohtauksen tapahtumia pystyy käsittelemään, sitä pelottomammaksi seuraava kohtaus tulee.

Ulkopuolisen silmiin paniikkihäiriöinen vaikuttaa helposti etäiseltä. Sosiaalisia tilanteita vältellään, tai jos niihin osallistutaan, on läsnäolo lähinnä fyysistä, mikä helposti väärinymmärretään merkkinä masentuneisuudesta tai syrjäytymisestä. Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista ahtaanpaikankammoisen ratkaisua valita hissin sijasta portaat, tai lentopelkoisen valintaa matkustaa junalla. Epämiellyttävien tilanteiden välttely on täysin luonnollinen reaktio, ja läheisen velvollisuus on pyrkiä tekemään epämiellyttävistä tilanteista paniikkihäiriöiselle miellyttäviä.

Paniikkihäiriöisen vesihanassa ei ole venttiiliä. Teoilla on kuitenkin mahdollista kontrolloida veden painetta. Välttäessään ahdistavia tilanteita, paniikkihäiriöinen saa veden valumisen minimiin, hetkellisesti jopa tyrehdytettyä. Paniikkihäiriöisen läheiset voivat myös teoillaan kontrolloida veden painetta. Valitettavasti he pystyvät myös tahattomasti voimistamaan sitä, mikäli he eivät osaa käyttäytyä tilanteessa oikein.

Vain paniikkihäiriöinen voi itse lopullisesti sulkea vesihanan, mutta hänen läheistensä tehtävä on pyrkiä tilkitsemään veden valuminen. Ja muistaa aina, että auton vauhti tuntuu paljon kovemmalta itse ajaessa, kuin mäen päältä katseltaessa.